Älä piilota polttoainevuotoa astianpesuaineella

Tankkauksen yhteydessä veteen joutuvat polttoainepäästöt aiheuttavat terveys-, ympäristö- ja turvallisuusriskejä.  Näkyvästä polttoaineesta vedenpinnassa halutaan eroon, mutta yleisesti käytetty tapa, astianpesuaineen roiskiminen veteen päästöjen piilottamiseksi ei ole oikea keino.

Polttoainetta läikkyy kertatankkauksen yhteydessä yleensä korkeintaan desilitra, mutta etenkin suosituissa pienvenesatamissa useat pienet päästöt aiheuttavat ongelmia. Polttoaineen poistamiseen vedestä käytetään usein astianpesuainetta.

Astianpesuaineen, polttoaineen ja veden yhteisvaikutus haitallinen eliöille

Astianpesuaineella polttoaine ja öljy saadaan toki nopeasti piiloon veden pinnalta, mutta tosiasiassa astianpesuaineen, polttoaineen ja veden yhdistyessä alkavat kemikaalit ja yhdisteet muodostaa lähes aidon vesiliuoksen, mitä ei ilman astianpesuainetta tapahtuisi. Liuos on muuntautunut sellaiseen muotoon, joka altistaa kaikki veden kanssa tekemisissä olevat eliöt sille.

Avainasemassa on siis aineiden yhteisvaikutus. Esimerkiksi dieselöljystä jopa 30 prosenttia voi olla polyaromaattisia hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä. Kun aine saatetaan astianpesuaineen kanssa veteen, voivat myrkyllisten PAH-yhdisteiden vaikutukset olla jopa satoja kertoja suuremmat vesieliöille, kuten planktonille, kaloille ja äyriäisille.

Mikäli polttoaine kelluisi veden pinnalla, auringonvalo haihduttaisi sen pois melko nopeasti.


Poissa silmistä, poissa mielestä

 Astianpesuaine ei poista ongelmaa, ainoastaan hävittää sen näkyvistä! Kaikki vesieliöt kärsivät astianpesuaineen ja polttoaineen muodostamasta liuoksesta!

Vältä polttoaineroiskeet:

  • Tankkaa tarkasti! Tankkia ei tarvitse täyttää aivan piripintaan.
  • Ota selvää, sopisiko roiskeenestoventtiili veneeseesi
  • Käytä tankatessasi tankkauslappua. Se voi olla mitä vaan roiskeita imevää materiaalia, kuten vanha rätti tai pala öljynimeytysmattoa. Käytön jälkeen rätti on vaarallista jätettä.
  • Muistathan, että suuremmasta öljy-ja polttoainevahingosta pitää aina ilmoittaa paloviranomaiselle tai yleiseen hätänumeroon.


Katso vinkkejä tankkaukseen ja vastuulliseen veneilyyn vinkkivideostamme!