Hyvä satama
Hyvä satama ei määräydy minkään yksittäisen tekijän ansiosta. Hyviä satamia on monenlaisia: pieniä ja suuria, kaupunkisatamia ja luonnon helmassa olevia satamia, runsain palveluin ja vähäisemmin palveluin. Näin tuleekin olla. Onhan veneilijöitäkin monenlaisia ja yksittäinen veneilijä saattaa lomansa aikana kaivata sekä toiminnallisia satamia että rauhallisempaa ankkurointipaikkaa.
Hyvällä satamalla on kuitenkin seuraavat asiat kunnossa:
-
Satamaan on helppoa ja turvallista tulla ja se sulautuu hyvin ympäristöönsä. Satamassa tai sen välittömässä läheisyydessä oleva muu toiminta ei häiritse vierailijoita päivällä eikä yöllä.
-
Satama on siisti ja siellä noudatetaan yleisiä järjestyssääntöjä. Palvelu on sijoitettu niin, että esimerkiksi pesutiloihin ja käymälöihin on kohtuullinen matka. Melu ei häiritse yöunta. Jätteet lajitellaan, käsitellään ja säilytetään asianmukaisesti. Vaaralliset jätteet (ent. ongelmajätteet) eivät ole vaaraksi ympäristölle eivätkä ihmisille.
-
Satamassa on panostettu turvallisuuteen. Turvallisuusohjeet ovat kaikkien nähtävillä ja ensiapuvälineet kaikkien saatavilla. Hengenpelastus- ja palontorjuntavälineitä on riittävästi ja ne ovat helposti löydettävissä. Sähkölaitteet ovat turvallisia. Satamalla on pelastussuunnitelma saastumisen, tulipalon tai muun onnettomuuden varalta.
-
Vieraspaikat on selkeästi merkitty ja niihin on helppo kiinnittyä. Tulevia ja lähteviä veneitä autetaan. Henkilökunta on ystävällistä ja avuliasta. Lähialueen palveluista kerrotaan. Todellisuus vastaa mainontaa. Siistit käymälätilat ovat parasta mainosta satamalle! Liikuntaesteisten ja lapsiperheiden tarpeet on otettu huomioon mahdollisuuksien mukaan.
-
Sataman hinnoittelu on kohdallaan ja satamamaksu on selkeästi veneilijöiden nähtävillä. Liian korkea maksu, vaikka sisältäisikin paljon palveluja, on yhtä huono kuin liian alhainen hinta, johon ei sisälly mitään. Jos jokin palvelu puuttuu väliaikaisesti on se huomioitava myös hinnoittelussa. Harva seikkaa karkottaa veneilijät yhtä tehokkaasti kuin liian korkea satamamaksu. Negatiivisilla viesteillä on tapana levitä valitettavan nopeasti.
-
Satama kuuntelee veneilijöiden toiveita ja ottaa esitetyn kritiikin vakavasti. Sataman tasoa jaksetaan pitää yllä koko kausi, eikä vain sen alussa.
-
Satamahenkilökunta on motivoitunutta ja perillä veneilyyn ja satamatoimintaan liittyvistä asioista. Iloinen ilme ja palvelualttius pysyvät kiireestä huolimatta.
-
Hyvä satama houkuttelee kävijän uudelleen tarjoamalla jotakin "extraa". Mieti mikä voisi olla juuri Sinun satamasi houkutin.

