Pidä Saaristo Siistinä ry
Pidä
Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen vuonna 1969 perustettu veneilijöiden
ja vesilläliikkujien ympäristöjärjestö. Yhdistys toimii saaristo- ja
rannikkoalueilla sekä Järvi-Suomessa.
Yhdistyksen
tehtävänä ja päämääränä on pitää Suomen rannat ja saaristo puhtaina ja tukea
veneilymahdollisuuksia kaikilla maamme vesistöalueilla. Yhdistys tekee konkreettisen
jätehuoltotyön lisäksi ympäristökasvatustyötä.
PSS ry on
luotettava, jäsenperusteinen asiantuntijaorganisaatio. Yhdistys osallistuu vesistöjen suojelutyöhön
monipuolisesti ja yhdessä muiden vastaavaa työtä tekevien organisaatioiden
kanssa. PSS ry tekee yhteistyötä myös muiden Itämerivaltioiden kanssa.
Projektit ovat tärkeä osa PSS ry:n toimintaa, sillä niiden kautta tuotetaan ympäristötietoa
ja -ratkaisuja veneilijöille ja kansalaisille.
Jätehuoltotyöhön
kuuluu muun muassa veneilijöiden jätteistä, kuivakäymälöistä, kelluvista imutyhjennysasemista
ja retkisatamien huollosta vastaaminen. PSS ry:n
toiminta-alueet ovat Saaristomeri, Pohjanlahti, Itäinen Suomenlahti, Päijänne,
Saimaa ja Pirkanmaa. Jokaisella alueella on omat huoltoaluksensa.
PSS ry:n ympäristökasvatustyön kohderyhmää ovat kaikki vesilläliikkujat: veneilijät, mökkeilijät, asukkaat, retkeilijät ja satamien pitäjät. Tavoitteena on neuvoa, miten liikkua vesillä ympäristöä huomioivalla ja kunnioittavalla tavalla. Kaikilla toiminta-alueillamme noudatamme yhteistä linjaa ja tuemme tasapuolisesti veneilymahdollisuuksia eri alueilla.


