rss Ajankohtaista

Itämeren roskaantumisesta on julkaistu ensimmäinen tietokirja

Tietoa Itämeren roskaantumisesta on tähän mennessä ollut saatavana hyvin hajanaisesti ja verrattain vähän. Nyt Pidä Saaristo Siistinä ry alan asiantuntijoiden kanssa on koonnut Ålandsbankenin Itämeriprojektin rahoituksella yhteen kattavan tietopaketin: Roskapostia – Kansalaisen tietokirja meren roskaantumisesta.


Merten roskaantumisesta aiheutuvia ympäristöhaittoja selvitetään eri puolilla maailmaa. Tiedossa on, että Itämeri on yksi maailman saastuneimmista merialueista, ja myös roskaantuminen on yksi tämän hetken ongelmista, mutta olemassa oleva tieto on ollut hajanaista ja hankalasti löydettävissä.

 

– Kootulle tietopaketille on jo pitkään ollut tarvetta, sillä aihe on ajankohtainen ja kiinnostus merten roskaantumista kohtaan on kasvanut, kertoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n projektikoordinaattori Jenny Gustafsson.

 

Roskapostia-kirjan takana ovat Itämeren ja Suomen merialueen roskaantumisen kärkiasiantuntijat, Suomen ympäristökeskuksen tutkijat Outi Setälä ja Maiju Lehtiniemi sekä Hanna Haaksi ja Jenny Gustafsson Pidä Saaristo Siistinä ry:stä. Teos tarjoaa lukijalle ajantasaista tietoa muun muassa Itämeren herkän ekosysteemin erikoispiirteistä, roskaantumisen tilasta tällä hetkellä ja mikroroskasta. Kirja kuvaa roskaantumisen haittavaikutuksia niin meren eliöstön kuin kansalaisen näkökulmasta ja antaa työkaluja tilanteen parantamiseksi sekä viranomais- että kansalaistasolla.

 

– Roskaantumisen kaltaisiin ongelmiin on mahdollista kaikkien vaikuttaa. Me koetamme kirjan avulla vaikuttaa kanssaihmisiimme jakamalla ajantasaista tietoa syistä ja seurauksista ja kertomalla siitä, miten pieni ihminen voi tehdä isoja ympäristötekoja, kuvailee työryhmän jäsen, erikoistutkija Outi Setälä Suomen ympäristökeskuksesta.

 

Roskapostia-kirja on Ålandsbankenin Itämeriprojektin rahoittama. Yhteisellä projektilla Ålandsbanken kannustaa Itämeren tilan parantamiseen ja suojelemiseen.

 

– Yksilön valinnoilla on merkittävä vaikutus Itämeren hyvinvointiin. Tietoisuuden lisääminen on merkittävässä roolissa tilan parantamiseksi ja siitä Roskapostia -kirja on loistava esimerkki, kertoo Anne-Maria Salonius, johtaja Ålandsbanken Suomi ja Itämeriprojektin tuomariston puheenjohtaja.

 

Lataa

Roskapostia_kansi


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4