Trunsön elämyssaari
 

Trunsön elämyssaari

Trunsön saari tarjoaa elämyksiä myös liikuntaesteisille

 

Utö, Jurmo ja Gullkrona ovat perinteisiä suosittuja saaristokohteita. Mutta aivan niiden lähei­syy­dessä on lukuisia tutustumisen arvoisia pieniä saaria, joilla on omat piirteensä ja historiansa. Eräs niistä on Nauvon ulkosaaristossa, Nötön ja Borstön naa­pu­rissa sijaitseva Trunsö, joka on viimei­siä metsäisiä saaria ennen ulapoita. Lähivesillä sijaitsee mm. tunnettu Vrouw Marian hylky.

 

Trunsö on kasvillisuudeltaan monipuolinen ulkosaariston saari. Pohjoisosassa on pieni metsä ja suo, kun taas pääosa saaresta on kanervanummen ja kallioiden peittämä. Kylän niitty ja pieni ruo­ikkolahdeke lisäävät monipuolisuutta entisestään. Saaren linnusto on sekoitus ulko- ja sisä­saa­ris­toa. Metsässä pesii metsien peruslintuja, rannoilla taas aitoja ulkosaariston edustajia. Myös käär­mei­tä on saarella runsaasti.

 

Saari oli aiemmin ympärivuotisesti asutettu, nyt Trunsö houkut­telee enää vain kesäasukkaita. Saa­res­sa asu­neet ihmiset elivät satojen vuosien ajan kalastamalla sekä hylkeitä ja vesilintuja pyytä­mäl­lä. Perus­elin­tarvikkeiden saamiseksi saarella pidettiin mm. lehmiä, lampaita ja kanoja. Ulkosaa­relais­ten elä­mää helpotti 1970-luvulla alkanut yhteysalus­lii­kenne mantereelle. Sekään ei kuiten­kaan vil­kas­tut­tanut saaren elämää, vaan osaksi mm. elin­keinorakenteen muuttumisen myötä pysyvä asu­tus vä­hitellen hävisi.

 

Matkalla elämyssaareksi

 

Pidä Saaristo Siistinä ry on kehittänyt aktiivisesti Trunsötä jo vuodesta 1998 alkaen. Tavoit­teena on ollut hiipu­neen kyläyhteisön ja kulttuurin elvyttäminen, vene­matkailun lisääminen saarelle ja sitä kautta virik­keiden luominen saarelaisille. Yhdistys on rakentanut saarelle saunan, jätehuol­tora­ken­nuksen, uusinut kuiva­käy­mälät sekä toteuttanut saaren historiaa ja luontoa esittelevän luontopolun.

 

Vuonna 2002 yhdistys käynnisti Trunsössä ns. elämyssaari-hankkeen. Hankkeeseen saatiin rahoitusta mm. Etelä-Suomen Tavoite 2 –ohjelmasta. Vuoteen 2005 jatkuneen hankkeen tavoitteena oli varustaa Trunsön saari niin, että liikkuminen osassa saarta on mahdol­lista myös liikun­taes­tei­sille esim. pyörätuolilla liikkuville. Trunsö soveltuu kohteena elämys­saa­reksi. Se edustaa hyvin karua ul­ko­saaris­toa ja kau­­­­kai­sesta sijainnista huolimatta sinne pääsee yhteysaluk­sella. Satamassa on jo ole­mas­sa tu­keva be­to­ni­laituri, johon on pyörätuolissa olevankin helppo rantautua.

 

Hankkeen aikana saaren jätehuoltorakennus ja kuivakäymälä muutettiin liikuntaesteisille so­piviksi. Saaren varusteluun kuuluu nykyisin myös liikuntarajoitteisille soveltuva grilli­katos. Osa poluista on raivattu ja tasoi­tettu niin, että niitä pitkin pääsee liikkumaan pyörätuo­lillakin. Mittavimpana muutoskohteena on Trunsössä ollut saarella sijaitseva 1700 –luvulla rakennettu nuottatupa. Nuottatupaa on kunnostettu ja laajennettu. Näissäkin muutostöissä on huomioitu tilojen sovel­tuminen myös liikuntaesteisille.

 


Nuottatupa vuokrattavana

PA021320



















Trunsö ja nuotattupa sopivat lomakohteeksi myös liikuntaesteisille. Nuottatupa on täysin varusteltu 4-6 henkilölle (sähkö, juokseva kylmä ja lämmin vesi, wc, keittiö ja sauna). Saarelle pääsee yhteysalus m/s Fisköllä tai taksiveneellä Nauvon Kirjaisista.



Hinnat 2010


Kesäkausi (1.6.-31.8.), 750 euroa / viikko
Muut ajat (1.9.-30.10.), 600 euroa / viikko

Vähimmäisvuokrausaika on kolme päivää. Inva-alennus -30 %.


Vuokrausta voi tiedustella Pidä Saaristo Siistinä ry:n toimistosta, p. (02) 274 5500.

IMGP1125



Trunsön saarella sijaitsee myös Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäsensauna. Sauna on tarkoitettu kaikille veneilijöille, ja sen voi varata paikanpäällä jätehuoltorakennuksen saunakirjasta. Saunamaksu on 8 e/tunti Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäsenille ja muille 12 e/tunti.

tiedustelut puh. (02) 274 5500

 
 
Poutapilvi web design Oy