Pidä Saaristo Siistinä ry
Pidä Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen ympäristöjärjestö, joka on toiminut puhtaamman ja viihtyisämmän vesiympäristön puolesta jo vuodesta 1969 lähtien. Yhdistys toimii sekä saaristo- ja rannikkoalueilla että Järvi-Suomessa.
Konkreettista jätehuoltotyötä
Pidä Saaristo Siistinä ry tunnetaan parhaiten Roska-Roope-jätehuoltopisteistään, joihin saaristossa liikkuvat voivat tuoda talousjätteensä. Roska-Roope -palvelupisteitä on noin 200 eri puolilla Suomea.
Pidä Saaristo Siistinä ry on myös monipuolinen ympäristönsuojelun vaikuttaja, joka huoltoalusten ja -miesten avulla kerää lajiteltua jätettä toiminta-alueiltaan, valistaa ja kasvattaa. Saaristomereltä yksittäisten ihmisten aloitteesta alkunsa saanut toiminta on laajentunut merenrannikoille ja Järvi-Suomeen. Roska-Roope-jätepisteiden ohella palveluihimme kuuluu mm. kuivakäymälöitä ja retkisatamakohteita.
Jo vakiintuneiden Roope-palvelujen rinnalle on myös noussut alueellisia erillisprojekteja, joista jokainen omalla tavallaan luo merelle ja järville parempaa huomista. Samalla Pidä Saaristo Siistinä ry:stä on tullut asiantuntija monissa vesiympäristöön liittyvissä kysymyksissä.
Ympäristökasvatusta kaikille
Konkreettisen jätehuoltotoiminnan tärkeänä tukena on ennaltaehkäisevä, positiivinen ympäristökasvatus. Pidä Saaristo Siistinä ry:n ympäristökasvatuskampanjat eivät ulotu ainoastaan lapsiin ja nuoriin, vaan yhdistys pyrkii vaikuttamaan myös aikuisiin veneilijöihin ja kaikkiin saaristossa liikkujiin.
Tärkeitä yhteistyökumppaneitamme ovat mm. veneseurat, joiden jäsenilloissa yhdistys vierailee pitämässä esitelmiä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Pidä Saaristo Siistinä ry:n toimintaan voi tutustua myös maamme venemessuilla.
Kansainvälistä yhteistyötä
Ympäristöyhteistyötä yli rajojen on Pidä Saaristo Siistinä ry:n aloitteesta käynnistetty Keep Baltic Tidy -verkosto. Keep Baltic Tidy -yhteistyössä toimivat Suomen lisäksi aktiivisesti Ruotsi, Viro, Latvia, Liettua ja Venäjä.
Pidä Saaristo Siistinä ry on myös toiminut kätilönä ja kummina virolaiselle sisarjärjestölleen Hoia Eesti Merd!.
Sinua tarvitaan - liity jäseneksi
Monipuolinen toiminta vaatii myös varoja. Jäsentemme lisäksi ympäristöministeriö, yritykset ja kunnat tukevat vuosittain työtämme. Vastuu luonnosta ja elinympäristömme tilasta on yhä useammin tunnustettu päätöksiä ohjaavaksi arvoksi.
Roska-Roope-merkki on yhdistyksen tunnus ja koko toimintamme kivijalka. Väriään vuosittain kameleontin lailla vaihtava Roope-merkki veneessä, kanootissa tai autossa on osoitus välittämisestä, yhteisestä ympäristövastuusta ja aidosta tuesta. Monen vesillä liikkuvan ylpeyden aihe onkin katkeamaton värisuora veneen tuulilasissa tai mastossa.
Pidä Saaristo Siistinä ry on yhdistys sinulle, joka
- arvostat meri- ja järviluontoa
- haluat tukea meren ja järvien hyväksi tehtävää työtä
- tarvitset vesistöjen jätehuolto- ja retkisatamapalveluja
Haluatko jäsenmaksusi menevän saaristolle, merenrannikolle tai järviluonnolle? Valitse alue, joka on lähinnä sydäntäsi. Jäsenenä saat vuosittain jäsenpostia, palveluidemme käyttöön oikeuttavan Roska-Roope-merkin sekä erilaisia jäsenetuja.
Liity sinäkin jäseneksi! Pidetään saaristo siistinä tulevaisuudessakin!
Palvelulomake / Liity jäseneksi






