Pidä Saaristo Siistinä ry

Pidä Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen vuonna 1969 perustettu veneilijöiden ja vesilläliikkujien ympäristöjärjestö. Yhdistys toimii saaristo- ja rannikkoalueilla sekä Järvi-Suomessa.

Yhdistyksen tehtävänä ja päämääränä on pitää Suomen rannat ja saaristo puhtaina ja tukea veneilymahdollisuuksia kaikilla maamme vesistöalueilla. Yhdistys tekee konkreettisen jätehuoltotyön lisäksi ympäristökasvatustyötä.

PSS ry on luotettava, jäsenperusteinen asiantuntijaorganisaatio. Yhdistys osallistuu vesistöjen suojelutyöhön monipuolisesti ja yhdessä muiden vastaavaa työtä tekevien organisaatioiden kanssa. PSS ry tekee yhteistyötä myös muiden Itämerivaltioiden kanssa. Projektit ovat tärkeä osa PSS ry:n toimintaa, sillä niiden kautta tuotetaan ympäristötietoa ja -ratkaisuja veneilijöille ja kansalaisille.

Jätehuoltotyöhön kuuluu muun muassa veneilijöiden jätteistä, kuivakäymälöistä, kelluvista imutyhjennysasemista ja retkisatamien huollosta vastaaminen.  PSS ry:n toiminta-alueet ovat Saaristomeri, Pohjanlahti, Itäinen Suomenlahti, Päijänne, Saimaa ja Pirkanmaa. Jokaisella alueella on omat huoltoaluksensa.

PSS ry:n ympäristökasvatustyön kohderyhmää ovat kaikki vesilläliikkujat: veneilijät, mökkeilijät, asukkaat, retkeilijät ja satamien pitäjät. Tavoitteena on neuvoa, miten liikkua vesillä ympäristöä huomioivalla ja kunnioittavalla tavalla. Kaikilla toiminta-alueillamme noudatamme yhteistä linjaa ja tuemme tasapuolisesti veneilymahdollisuuksia eri alueilla.


liityjaseneksi

Tutustu sähköiseen esitteeseemme:

kansikuva


Poutapilvi web design - P4